Tänään pääni oli melko tyhjä ideoista. Mitä oikein tänään kirjoittaisin blogiin? Sama ilmiö on ollut myös parin viime päivän tekstien kanssa, mikä näkyy myöhäisemmissä julkaisuajoissa. Tänään noudatin yleisintä ohjetta inspiraation hakemiseksi: lähdin ulos kävelylle.
Lenkistäni sukeutui lopulta noin tunnin mittainen kävely. Menin pitkästä aikaa suosikkilenkkipolulleni. Lumi todellakin muuttaa maisemaa melkoisesti. Viimeksi siellä käydessäni ei ensilumikaan ollut vielä tullut. Kaikki oli terävää ja kovaa ja märkää ja lakastunutta. Entäpä nyt? Tänään lumi on tunkeutunut kaikkialle, minne vain kyken. Se oli tehnyt kaikesta pyöreää ja pehmeää. Talot näyttivät ihanan kodikkailta alkavan hämärän ja lumivaipan keskellä. Nekin olivat tavallaan hautautuneet lumeen. Ja lisää vain tuli taivaan täydeltä.
Pääsin myös viimein toteuttamaan aikaisemmin kaipailemani metsäpoluilla harhailun, kun päätin vielä tehdä pienen koukkauksen reitiltäni. Kyllä se tuntuikin aivan kuin toiselta maailmalta. Kun viimein olin jo lähestulkoon taloni pihassa, huomasin, kuinka korkeita auratut lumivuoret jo olivat. Aiemminkin olin jo nähnyt, kuinka lapset leikkivät niiden päällä riemusta kiljuen. Pihassakin huomasi lumen kaikkialle tunkevan vaikutuksen: pyörätkin olivat aivan sen peitossa. Omankin pyöräni kori oli lunta täynnä. Pitäisi varmaan viedä se pyörävarastoon ennen kuin se aivan kerrassaan katoaa lumivaippaan.
Lenkkini oli muuten mukava, mutta satuin laittamaan jalkaani kengät, joita olen aiemmin käyttänyt vain leudommalla kelillä. Niinpä ne villasukkien kanssa hiersivät melkoisesti. Viimeisen puolen tunnin aikana varsinkin eteneminen alkoi olla jo aika tuskaista. No, vahingosta viisastuu. Enpä taida enää käyttää niitä kenkiä talvella.
Vaikka pidänkin Oulusta, mieleni on alkanut yhä useimmin palata kotiseudulleni maaseudun rauhaan. En pidä katuvalojen aiheuttamasta punertavasta kajosta taivaalla, vaan kaipaan puhdasta sinistä hämärää. Kävelylläni näin ohi ajavan auton, jolla oli peräkärryssään joulukuusi. Kuinka aloinkaan kaivata joulukuusen tuoksua pirtissä!
Viikko vielä täällä ja sitten on aika lähteä kotiin joulun viettoon. Olen jo aiemmin päätynyt siihen, että oli lahjoja tai ei, tai hienoja koristeita sun muuta, oikean joulun tekee läheisten kanssa yhdessä oleminen. Ajatus yksin vietetystä joulusta tuntuu kalsealta.
Ensi viikko menee kyllä varmasti nopeasti viimeisten koulutöiden kanssa ahertaen. Toivon mukaan lahjatkin saisi ensi viikolla viimein hankittua ja paketoitua.
Tässä pieni sarjakuva kolmannen adventin kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti