20: Laps hankeen hukkuu, unhoittuu

Päivät vain hupenevat koko ajan. Kohta on jo jouluaatto. Tänään kävin viimeinkin ostamassa viimeisenkin lahjan. Vihoviimeisestä kaupasta se sitten lopulta löytyi. Melkoinen vaiva, mutta toivottavasti se on lahjan saajalle sen arvoista.

Kävimme myös isotätieni luona kylässä. Siellä saimme tietää, että serkkuni Amerikasta on todellakin huomenna tulossa Suomeen. Vau. Hän on kieltämättä rohkea. Mietin vain, mitä hän mahtaa ajatella suomalaisesta joulunvietosta amerikkalaiseen tottuneena. Voin kuvitella jouluruokien olevan hienoinen tyrmistys, ellei Suomesta kotoisin oleva tätini sitten ole onnistunut säilyttämään suomalaisia ruokaperinteitä vuosien varrella.

Tänään minun pitäisi viimein saada loputkin lahjat paketteihinsa. Sen jälkeen puuttuu enää pakettikorttien kirjoittaminen. Olen pyrkinyt siihen, että niistäkin tulisi innolla odotettu yllätys, ja keksinyt joka vuosi jotain uutta. On ollut itse kirjoitettua runoa, laulun sanoja, origameja ja sen sellaista. Saa nähdä, mitä on luvassa tänä vuonna. Pieni idea minulla on, mutta yritän vielä pinnistellä aivosolujani kehittelemään jonkin vieläkin mukavamman yllätyksen. Suapi nähhä.

Netti lakkasi mystisesti toimimasta, joten luultavasti tämänkin päivän blogiteksti viivästyy. Kello on nimittäin jo nyt puoli kahdeksan. Vastoinkäymisiä, vastoinkäymisiä vain. Johtuukohan tämä siitä, että tänään sateli ihan mukavasti lunta. Puutkin saivat jälleen valkean hunnun päälleen, mikä sai valon taas moninkertaistumaan.

Ehkäpä vähitellen siirryn turhista jaaritteluista asiaan (tosin asian ja jaarittelun raja voi olla todella häilyvä…). Lainasin jo aivan kuun alussa kirjastosta runokirjan nimenomaan tätä blogia ajatellen. Kirjan nimi on Juhlat lähestyvät, ja siinä on runoja erilaisia juhlatilaisuuksia varten aina syntymäpäivästä pääsiäiseen. En kuitenkaan löytänyt mieleistäni runoa, joten tarkoitukseni oli palauttaa kirja ennen lomaa. Kuinka ollakaan, kirja unohtui pois matkasta viimeisellä kirjastokäynnilläni. Olin vallan hämmästynyt, sillä minullehan ei tapahdu tällaista koskaan (huom. sarkasmia).
Pakko kai minun on tästä opuksesta sitten edes yksi runo tänne laittaa. Joukossa oli todella hyviäkin runoja, mutta sen olen jo unohtanut. Muutama runo jouluosiosta oli kuitenkin tänään vielä lukematta, joten lueskelin loput tänään. Yksi niistä kosketti minua. Ja tänään, kun olen taas käynyt keskellä kaupoissa vallitsevaa härdelliä, ajattelin tämän runon olevan tähän päivään sopiva. Ja lisäksi haluan yhä vain sitkeästi muistuttaa, mikä joulussa on tärkeintä.
Olen katsonut netistä jouluisia piirrettyjä ja kokenut “facepalmin” hieman liian monta kertaa, kun niissä kerrotaan innoissaan joulun ytimen olevan rauha maan päällä ja yhdessä läheisten kanssa oleminen ja muu sellainen. Sekin on tärkeää, totta kai, mutta minne on unohtunut se seimen lapsi, joka syntyi maailman pelastajaksi? En minä ainakaan haluaisi, että minun syntymäpäivänäni kaikki intoilevat vain maailmanrauhasta ja siitä, että saavat olla läheistensä kanssa unohtaen minut kokonaan. “Laps hankeen hukkuu, unhoittuu”, näin siinä liian usein käy.

Toivottavasti en liikaa toista itseäni. Tämä runo on Leena Impiön kirjoittama.

NYT SEISAHDUN MÄ SEIMELLES…
Ei joulun alla jouda seisomaan.
Kädet täynnä työtä,

hartiat, pää, silmät täynnä työtä:

viimeiset paketit postiin,

leipomukset valmiiksi

ja kalkkuna täytetyksi
- ja entä joulusiivous?
Unohtuiko sukulaistädin kortti?

NYT SEISAHDUN MÄ SEIMELLES…
Ei joulunakaan jouda seisomaan.
Kädet ja vatsa täynnä,

kaapit, kellarit ja komerot kuormattuina.
Kuumat tortut kahvin kera

ja kirjamarkkinoiden uutuudet, 

lasten kinastelu paremmista lahjoista

ja punaisen paloauton hukkunut pyörä,

rapisevat neulaset joulukuusessa 

ja joulusukulaiset ja tuttavat.

NYT SEISAHDUN MÄ SEIMELLES…
Ehkä sitten joulun jälkeen,

kun joudan paremmin.
Mutta missä olikaan se seimi?
Sitä ei näkynyt koko aikana.
Ei joulukirkossakaan, kun oli niin paljon väkeä

ja papin puku oli niin komea

ja kynttilät ja kuusi niin ihastuttavat

ja Enkeli Taivaan nousi kattoon.
Se seimi - missä lienee, vanhanaikainen

tai oikeastaan, onhan sillä arvo,
vanhat esineet kun taas ovat muodissa.
Pitäisi etsiä jostakin jos saisi

tai yrittää jäljitellä.
Mutta sitä ei saa edes suurella rahalla, 

sillä

oikea seimi on hiljaisessa sydämessä,

siinä kaikkein riisutuimmassa,

siinä huomaamattomassa - niin kuin talli -

siellä, missä ei ole muuta, mutta on kaikki.
Rikkain joulu, jossa on kaikki.


Kirjasta Juhlat lähestyvät, Gummerus Kirjapaino Oy, 1998