lauantai 24. joulukuuta 2011

24: Taas toivotus hyvän joulun

Viimeinkin on jouluaatto, kaiken odotuksen huipentuma. On aika avata viimeiset joulukalenteriluukut, tämä mukaan lukien. Joulurauha on julistettu, ja kodeissa ryhdytään viettämään joulua. Näin myös meillä. Sauna on nyt kuurattu, ruuat lähestulkoon laitettu valmiiksi ja kodissa näkyy, kuuluu ja tuoksuu joulu joka puolella. Jouluiset ohjelmat täyttävät television. Nyt on todellakin joulu.

Ulkona puut ovat vain riisuutuneet lumesta ja vesi tippuu räystäistä. Etelässä lumesta ei ole tietoakaan. Harmi, onhan joulu ilman lunta melko ankea, varsinkin tällaisesta pohjoisemmassa koko elämänsä asuneesta.  Olen iloinen, että sentään täällä maa on mukavasti  valkean peiton alla. Toivon, että kaikesta huolimatta jokaiseen kotiin yltäisi joulun lämpimät sormet koskettamaan sisintä. 

Eilen aloittelin Luukkaan evankeliumia, ja valtava liikutus valtasi mieleni. Marian kiitosvirttä lukiessani kyyneleetkin pyrkivät silmiin. Tajusin taas, kuinka voimakas Jumalan sana on. Tänään saamme juhlia sitä, että Jumalan poika tuli maan päälle ihmiseksi meidän vuoksemme. Tästä alkoi elämä, joka päättyi lopulta ristinpuulle. Joululaulukin sen hyvin kertoo:

"Ristillä rinnalla ryövärin
nukkuu uhri puhtahin.
Enkeparven tie
kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan."

Alunperin tarkoituksenani oli laittaa tälle päivälle itse kirjoittamani tarina, mutta ideapula olikin liian suuri. Sen sijaan sain idean videoon eräänä päivänä koulusta kotiin kävellessäni. Kahtena viime päivänä kuvasin siihen videopätkiä, jotka eilen - ikävä kyllä melko hätäisesti - kursin kokoon. 
Ajatuksena videossa on oman tien etsiminen. Päähenkilö löytää erilaisia jalanjälkiä, joihin hän yrittää sovittaa omat askelensa, mutta kerta toisensa jälkeen hän pettyy, kun jäljet ovat aina liian suuria tai pieniä ja liian tiheään tai harvaan astuttuja. Lopulta tämä henkilö luovuttaa ja pyytää Jumalan johdatusta. Lopulta hän  löytääkin valmiiksi raivatun polun, jolla on hyvä astella. Olen pahoillani, että tämä raivattu polku ei välttämättä näy videossa kovin hyvin, lunta kun oli varsin vähän, jotta olisin saanut kunnollisen polun luoduksi (kiire on myös osatekijä).
Musiikki tässä videossa on Hillsong Unitedin Go.



25.12: No, niin. Nyt sain viimein lisättyä suhteellisen hyvälaatuisen version. Olkaa hyvä. (Ei ihme, ettei se ladannut ensimmäistä versiota, kun se oli kooltaan 747 Mt. Hihi.)

Kiitos kaikille tätä blogia lukeneille. Oli jälleen antoisaa kirjoittaa joulukalenteria. Ehkäpä ensi vuonna olisi paremmin ideoita ja aikaa, niin että voisi tehdä taas joka päivä jatkuvan tarinan. Toivon kaikille teille oikein siunattua ja rauhallista joulua ja myöskin onnellista uutta vuotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti