5: Jo saavu joulu sydämeen

No nyt sitä lunta sitten tulee! Aamusta asti on tupruttanut kuin pyrypallossa. Aamulla odottelin bussia pysäkillä, kun ensimmäiset hiutaleet alkoivat lennellä. Yliopiston pihaan päästyäni lumisade oli jo hyvässä vauhdissa. Nyt maa on ihastuttavasti saanut valkoista peitettä ja legopalikkayliopistomme hurmaavat sisäpihat ovat myöskin valkeita ja peittäneet shakkinappulatkin.

Jokohan nyt joulutunnelma ottaisi paremmin tarttuakseen? Osittain kiireen ja osittain muiden syiden vuoksi se ei nimittäin ole ollut kovin korkealla. Jonkinlaista haikeutta olen tosin tuntenut ajoittain, mutta itse ihana jouluinen tunnelma on pysynyt kaukana. Nuorempana olisin ollut tässä tilanteessa suunniltani, sillä silloin hain joulutunnelmaa lähestulkoon väkipakolla, täytyy myöntää. Nykyään olen jo alistunut siihen, että joulut eivät yksinkertiasesti tunnu samalta kuin lapsena, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne voisi olla silti mukavia. Ennen olin taipumaton muuttamaan jouluperinteitäni, mutta nykyään osaan jo olla joustavampi. Kaipa se on sitä vanhenemista, aikuistumista.

Toisaalta osaan vieläkin iloita kuin lapsi vaikkapa lumisateesta, joululauluista, lahjojen antamisesta ja saamisesta ja niin edelleen. Kuitenkaan se sama jännitys ja joulun taianomaisuus ei ole enää sitä samaa. Mutta minulla on unelma, jota olen salaa pohdiskellut mielessäni. Aion olla nyt rohkea ja paljastaa sen tässä. Haluan joskus saada oman perheen ja omia lapsia, joille voin luoda saman tunnelman ja ilon joulunaikaan kuin mitä itse aikanani sain. Ei kovin suuri unelma, voisi joku sanoa, mutta minulle se on tärkeä ja rakas.

Tämän unelman toteutumiseen menee luultavasti vielä paljon aikaa (jos se ylipäätään koskaan on toteutuakseen), mutta pyrin käyttämään sen ajan hyvin ja nauttimaan siitä, mitä minulla nyt on. Paljon minulla onkin, ja olen kiitollinen siitä.

Viime yönä, kun minun olisi pitänyt olla jo nukkumassa (hups), lähti runoratsu laukkaan. Niinpä syntyi tällainen jouluinen runo.

Yö tunkee sisään ikkunoista

ikkunalaudalla loistaa

yksi ainoa kynttelikkö,

jonka pehmeä valo täyttää huoneen

Ikkunoissa tontut
jatkavat päättymätöntä vaellustaan.
Minne ne ovat matkalla?

On rauhallista.

Kuuluu ainoastaan jääkaapin hurina,

pattereiden kohina

ja auto kiihdyttää jossain kaukana.

Vaan vielä viipyy jossain joulu

ei ole vielä täysin saapunut sydämeen.

Vain heijastuksia, kaikuja

kiirineet jostain kaukaa

Vaan luotan,

se tulee

ja täyttää sisimmän lämmöllä.

Silloin tämä piinaavan suloinen kaipuu

saa täyttymyksensä.

Minun päiväni yliopistolla jatkuu vielä. Hyvää loppupäivää kaikille!