torstai 8. joulukuuta 2011

8: Jouluostoksilla

Tänään tarkoitukseni oli lähteä hyvissä ajoin karkuun ennen kuin postitse ilmoitetut taloyhtiön nettiyhteyden säätäjät tulisivat. Istuin kuitenkin vasta aamupalalla, kun ovikello jo pirahti. Mutta eipä se miekkonen kauan viipynyt, tuskin viittä minuuttiakaan. Pakomatkani toteutin siitä huolimatta, lähdin nimittäin kauppoihin joululahjaostosten ensimmäiselle kierrokselle.
Lunta oli sadellut aamulla jo jonkin verran, joten puut olivat saaneet uuden kerroksen lunta. Olin hyvällä mielellä. Viimeinkin joulutunnelma alkoi ihan itsestään tulla. Askeleeni tuntuivat keveiltä. Anteeksi, että viljelen Relient K:ta taas joka paikassa, mutta kyseisellä bändillä on vain usein niin osuvia sanoituksia ainakin minun elämääni. Mieleeni tulivat siis laulun Forget and not slow down sanat:

"I'll watch the glint in my eye
Shine off the spring in my step
And could be blinding depending on the amount of you that I reflect"

Ensimmäisistä kaupoista ei irronnut muuta kuin kynttilöitä ihan omaan käyttöön. Nokka kohti seuraavaa kauppaa siis! Kesken kävelymatkan alkoi taivaalta leijailla kevyen kevyitä untuvaisia lumihiutaleita. Hämärä oli jo hiipimässä vaivihkaa, liukenemassa päivänvaloon. Erityisesti jouluna pidän kaikesta kauniista, ja tuo näky oli suunnattoman herkkä ja kaunis. Iloitsin jälleen kuin pahainen kakara ja nappailin hiutaleita kiinni. Olen todella lapsenmielinen ihminen, mutta en häpeä sitä. Elämä olisi todella tylsää, jos ei saisi silloin tällöin peuhata lumessa ja ihastella kaunista lumisadetta tai maisemaa suu auki. Lisäksi en varmaankaan muuten selviäisi Suomen pitkästä talvesta.
Talvisen luonnon kauneus pääsi ihasteluni kohteeksi myös kotimatkalla, vaikka kauppakassi ja laukku painoivatkin olkapäillä. Oli jo pimeää, mutta pelkkien katulamppujen valossa luminen maisema näyttää usein kaikkein lumoavimmalta. Vielä viime kuun puolella pyöräilin samaa reittiä, jolloin se oli ankea kuin mikä. Minkä muodonmuutoksen lumi saakaan aikaan! Kamerakin olisi ollut mukana, mutta kuvat jäivät  tällä kertaa ottamatta, sillä en viitsinyt pysähtyä kaivamaan sitä kaiken tavaran keskeltä laukustani. Harmi, mutta toisaalta ei huonolle kameralle olisi edes saanut sitä näkyä vangituksi tyydyttävästi.
Pyörätien varrelta lähti välillä  salaperäisiä polkuja metsään, joita mieleni suorastaan huusi seuraamaan, mutta eipä sitä oikein kauppakassin kanssa sinne viitsinyt lähteä. Joku toinen kerta sitten. Yhtä oikopolkua sentään käytin, mikä hieman korvasi menetyksiäni. Tuli mukavan tonttumainen olo pikkumetsikön läpi kipitellessä. 
Vasta aurattu pyörätie oli liukas, niinpä huvittelin "luistelemalla" eteenpäin. Käyhän se niinkin, varsinkin kun kengät eivät olleet kovinkaan pitävät. Kerran melkein liukastuin ja kaaduin, mutta onneksi tämmöiselle kömpelykselle on kehittynyt varsin hyvät refleksit.

Mukava ostosreissu lähimpiin isompiin kauppoihin tuli siis tehtyä. Pari lahjaakin tuli jo hankittua ja runsaasti ideoita ammennettua. Huomenna on luvassa lisää kaupoissa kiertelyä; toivottavasti tässä ei aivan lahjaostoksilla käymisen ilo mene, kun joka päivä kaupoissa ravaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti